Lehdistötiedote
Tampereella 29.3.2016
Julkaisuvapaa heti
Vuoden nuori yrittäjä -palkinnon saajaksi on valittu Biancaneve Oy:n Elina Loueranta. Suomalainen vaatetusalan kasvuyritys suunnittelee mittatilaustyönä valmistettavia kisa-asuja taitoluistelijoille ja fitness-urheilijoille sekä urheiluvaatemallistoa laatutietoisille alan harrastajille. Yritys työllistää kuusi henkilöä ja välillisesti useita alihankkijoita. Vientiä yrityksellä on Ruotsiin, Saksaan, Englantiin ja Viroon.
Elina Loueranta on perustanut Biancaneve Oy:n vuonna 2006. Louerannan sinnikäs ja määrätietoinen asenne on kantanut hedelmää ja yrityksellä on nykyisin yli puolen miljoonan liikevaihto sekä vahva brändi, jolla myydään mittatilaustuotteiden lisäksi myös Tampereella alihankintana valmistettavaa omaa urheiluvaatemallistoa. Biancanevellä on myymälä Tampereen Tullintorilla ja toukokuussa yritys avaa uuden myymälän Helsingin Galleria Esplanadille. Lisäksi yrityksellä on oma verkkokauppa, joka palvelee asiakkaita EU:n laajuisesti. Verkkokauppamyynnin osuus liikevaihdosta on noin puolet.
Biancaneve on onnistunut luomaan Suomessa näyttävää liiketoimintaa hyvinkin perinteisellä tekstiili- ja vaatetusalalla. Yrityksen valmistamien tuotteiden hintatasosta on pystytty pitämään kiinni korkean laadun sekä erinomaisen brändin ansiosta, vaikka kilpailu alalla on kiristynyt. Yritys on kehittänyt olemassa olevia kumppanuuksia niin kotimaassa kuin ulkomailla ja on solminut yhteistyösopimukset muun muassa Suomen taitoluisteluliiton, fitness-liitto IFBB:n ja Englannin fitness-urheiluliiton UKBFF:n kanssa.
Yrittäjäperheen kuopus suunnitteli ensimmäiset esiintymisasut jo teini-iässä
Loueranta on yrittäjäperheen kuopus ja hän suunnitteli sekä valmisti ensimmäiset esiintymisasut jo 13-vuotiaana omalle muodostelmaluistelujoukkueelleen. Koulutukseltaan hän on vaatesuunnittelija ja artenomi. Valmistuttuaan artenomiksi hänen ensimmäisiä asiakkaitaan olivat taito- ja muodostelmaluistelijat. Hieman myöhemmin kuvaan tulivat myös ensimmäiset fitness-asiakkaat.
Biancaneven omassa ompelimossa valmistuu mittatilaustyönä vuosittain lähes tuhat esiintymisasua taitoluistelijoille ja fitness-urheilijoille. Yritys on suunnitellut ja toteuttanut asukokonaisuuksia myös musiikkivideoille, televisio-ohjelmiin ja linnanjuhliin.
Biancaneve tarjoaa asiakkailleen parhaat tuotteet
Biancaneve on alusta asti halunnut tarjota asiakkailleen alan parhaat tuotteet. Kaavat on kehitetty vuosien työn tuloksena yhdessä ammattiurheilijoiden kanssa, materiaaleina käytetään parhaita italialaisia teknisiä neuloksia ja koristeluissa aitoja Swarovski-kristallikiviä. Nykyään yrityksellä on käytössään esimerkiksi tablet-tietokone, jolla voidaan mittatilausasiakkaan kanssa pidettävässä suunnittelupalaverissa hahmotella puvun koristelut suoraan asiakkaasta otetun valokuvan päälle.
Intohimona kehittää alati uudenlaisia ratkaisuja asiakkaalle
Louerannan intohimona on kehittää alati uudenlaisia ratkaisuja, jotta asiakkaille tarjottavat tuotteet ovat entistä parempia. Yrittäjän mielestä liiketoiminnan tärkeimmät kulmakivet ovat asiakkaan huomioiminen, ennakkoluulottomuus ja tinkimättömyys.
- Jatkuva tuotekehitys, asiakkaan henkilökohtainen palvelu ja näiden ansiosta saavutettu brändimielikuva on johtanut siihen että myös Biancaneven valmisvaatemalliston tuotteet ovat haluttuja. Esimerkiksi maailman suurimpiin lukeutuva Amazon-verkkokauppa haki oma-aloitteisesti malliston jälleenmyyjäksi, Elina Loueranta kertoo tyytyväisenä.
Tavoitteena kasvu ja brändin tunnettuuden lisääminen maailmanlaajuisesti
Kiinnostus luksus- ja design-urheiluvaatteita kohtaan on kasvanut viime vuosina merkittävästi maailmalla. Biancaneve on mukana Finpron kasvuohjelmassa, jossa vauhditetaan muotialan yritysten kasvua ja kansainvälistymistä. Yritys aikoo kartoittaa kuluvana vuonna markkinoita myös Aasiasta ja Lähi-Idästä.
Voittaja osallistuu valtakunnalliseen kisaan huhtikuussa
Pirkanmaan Nuoret Yrittäjät valitsee palkinnon saajan vuosittain pirkanmaalaisten alle 35-vuotiaiden yrittäjien joukosta. Valinnassa huomioidaan muun muassa erityiset ansiot toimialaan, innovatiivisuuteen tai yrittäjäasenteeseen liittyen.
Biancaneve Oy osallistuu Pirkanmaan edustajana myös valtakunnalliseen Vuoden nuori yrittäjä -kisaan, jonka voittaja julkistetaan 20. toukokuuta Suomen Yrittäjien Get Together -tapahtumassa Jyväskylässä.
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Elina Loueranta, p. 040 134 3101, elina@biancaneve.fi
järjestösihteeri Tanja Mäkynen, Nuoret Yrittäjät / Pirkanmaan Yrittäjät, p. 050 589 8555. tanja.makynen@pirkanmaanyrittajat.fi, www.pirkanmaanyrittajat.fi
Pirkanmaan Yrittäjät ry on Suomen suurin maakunnallinen aluejärjestö edustaen 10.000 yrittäjää ja pk-yritystä, jotka työllistävät yli 50.000 henkilöä. Pirkanmaan yksityisen sektorin työntekijöistä pienet ja keskisuuret yritykset työllistävät yhteensä yli 70 prosenttia.
Tuotteet
Tietoa meistä
Tili
Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron 24 % ja maksu suoritetaan euroina.
Tilauksen toimitusaika varastotuotteilla on 2-5 työpäivää. Kaikkia sivuillamme olevia tuotteita ei ole varastossa ja näiden tuotteiden toimitusaika ilmoitetaan tilauslomakkeella.
Mikäli olet alle 18-vuotias, pyydä huoltajasi lupa ennen tilaamista!
Verkkokaupan tuotteet voit maksaa seuraavilla tavoilla:
Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.
Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
www.paytrail.com
Lisätietoa: www.paytrail.com/kuluttaja/maksupalveluehdot
Alennuskoodia kysytään kassasivun oikeassa laidassa, tuotelistauksen alapuolella. Koodin syöttämisen jälkeen järjestelmä laskee alennuksen hintoihin.
Tilauksen loppusummaan lisätään toimituskulut toimitus- ja maksutavan sekä voimassa olevan hinnaston mukaan. Tilauslomakkeen tarjoamat toimitustavat vaihtelevat lähetyksen kokonaispainon ja kohteen mukaan.
HUOM! Varmista että tilauslomakkeelle syöttämäsi osoitetiedot ja puhelinnumero ovat oikein. Näiden tietojen muuttaminen jälkikäteen aiheuttaa tilaajalle 25 euron lisäkäsittelykulut.
Postin Postipaketti toimitetaan valitsemaasi Postin toimipisteeseen tai pakettiautomaattiin. Toimitusaika yleensä 1-5 työpäivää. Suurimpien kaupunkien alueilla paketit jaetaan pakettiautomaatteihin ja palvelupisteisiin myös lauantaisin.
Vastaanottaja saa saapumisilmoituksen tekstiviestillä, sähköpostilla ja Postin mobiilisovelluksella, mikäli se on vastaanottajalla käytössä. Lähetystä voi seurata Postin lähetysten seurannassa tai mobiilisovelluksella.
Postin Kotipaketti on kotiinkuljetuspalvelu kaikkiin kotitalouksiin manner-Suomessa. Posti sopii vastaanottajan kanssa aina ennakolta sopivan toimitusajankohdan pääsääntöisesti seuraavan työpäivän kuluessa lähetyksen lähettämisestä. Palveluun kuuluu yksi jakeluyritys.
Toimitukset tehdään arkipäivisin. Suuremmissa kaupungeissa jakelu on mahdollinen klo 21 asti, muilla alueilla lähetykset toimitetaan klo 14 mennessä. Lähetystä voi seurata Postin lähetysten seurannassa tai mobiilisovelluksella.
DHL Express on seuraavan arkipäivän aikana toimitettava kuljetuspalvelu EU-maihin. Kuljetustapa ei ole saatavilla Suomeen kohdistuville lähetyksille. Lisätiedot
Ladattavat tuotteet, kuten e-kirjat ja lahjakortit, toimitetaan sähköpostilla.
Tuotteilla on pääsääntöisin 14 päivän vaihto- ja palautusoikeus, kun tuote on käyttämätön ja myyntikelpoinen. Mikäli kyseessä on mittatilaustuote, ei tuotteella ole vaihto- eikä palautusoikeutta. Tämä koskee myös intiimituotteita, kuten bikineitä ja korsetteja. Vaihto- ja palautusoikeus ei myöskään koske ladattavia tuotteita, kuten e-kirjoja, jotka toimitetaan sähköisesti ja ovat ladattavissa tilauksen vahvistushetkestä alkaen.
Tilauksen noutamatta jättäminen ei ole sama, kuin asiakaspalautus. Veloitamme noutamatta jätetyistä lähetyksistä aiheutuneet pakkaus-, lähetys- ja palautuskustannukset täysimääräisinä. Kulu on 25€.
Palauttaessasi tuotteita postitse, pakkaa tuotteet huolella. Huomioithan, että palautettu tuote ei saa olla käytetty, muokattu tai pesty ja siinä tulee olla kaikki tuotelaput paikallaan. Palautettavan tuotteen tulee olla alkuperäispakkauksessaan. Osoitetarroja tai teippejä ei saa kiinnittää suoraan myyntipakkaukseen.
Palautuksen saapuessa meille, tarkastamme tuotteen kunnon. Mikäli tuote on palautusehtojen mukaisessa kunnossa, palautamme rahat sen maksukanavan kautta jota käytit tilausta tehdessäsi. Mikäli tuote on käytetty tai se ei ole myyntikuntoinen laskutamme aiheettoman palautuksen posti- ja käsittelykulut täysimääräisinä.
Mikäli olet saanut ilmaisen toimituksen tehtyäsi ilmaiset tomitukset kampanjatilauksen ja tilauksen arvo jää rajan alle palautuksen jälkeen, vähennämme palautuksesta postikulut. Muussa tapauksessa palautus on asiakkaalle maksuton mikäli palautusehdot täyttyvät.
Alkuperäistä postikulua ei palauteta.
On tärkeää, että liität mukaan kopion laskusta/saatekirjeestä tai kirjeen, josta ilmenee nimesi, osoitteesi ja tilausnumerosi, jotta tiedämme, mitä tilausta palautus koskee ja onko kyseessä vaihto vai palautus.
Voit palauttaa paketin käyttämällä lähetyksen mukana tullutta palautusosoitekorttia. Liimaa palautusosoitekortti paketin päälle ja toimita paketti mihin tahansa Postin palvelupisteeseen tai pakettiautomaattiin paketit ja palautukset -luukkuun.
Mikäli et saanut palautuskorttia tilauksen mukana, ota yhteyttä asiakaspalveluumme shop@biancaneve.com ja lähetämme sinulle Helposti-koodin. Kirjoita Helposti-koodi paketin päälle ja toimita paketti mihin tahansa Postin palvelupisteeseen tai pakettiautomaattiin paketit ja palautukset -luukkuun.
Mikäli sinulle toimitetaan vahingossa väärä, virheellinen tai vahingoittunut tuote, ilmoita virheestä meille heti osoitteella shop@biancaneve.fi. Korvaamme virheen kuluitta pääsääntöisesti toimittamalla tilalle virheettömän tuotteen. Jos tämä ei ole mahdollista, palautamme tuotteesta maksamasi hinnan tilillesi saatuamme viallisen tuotteen palautuksena. Liitäthän mukaan kuvauksen tuotteen virheestä. Katso palautusohjeet kohdasta "5.1 Palautus Postin kautta".
Huom! Kaikissa ongelmatilanteissa voit ottaa yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen shop@biancaneve.fi.
Varastossa olevat tuotteet toimitamme jopa seuraavana päivänä.
Arkisin ennen kello 15 tehdyt tilaukset käsitellään yleensä vielä samana päivänä, jolloin ne saapuvat perille seuraavana päivänä suurimpaan osaan Suomea.
Toimitus valitsemaasi Postin toimipaikkaan tai pakettiautomaattiin. Toimitusaika 1-2 työpäivää. Suurempien kaupunkien alueilla paketit jaetaan pakettiautomaatteihin ja palvelupisteisiin myös lauantaisin.
Toimitus kotiovelle. Posti sopii kanssasi tarkemman jakeluajankohdan etukäteen. Toimitusaika 1-2 työpäivää.
Kassalla tarjolla olevien toimitusvaihtoehtojen määrä ja valikoima riippuu sijainnistasi. Tarkemmat tiedot löydät Toimitusehdoistamme.
Tilaamillasi tuotteilla on pääsääntöisin 14 päivän vaihto- ja palautusoikeus, kunhan tuote on käyttämätön ja myyntikelpoinen.
Poikkeuksen muodostavat räätälöidyt tuotteet, intiimituotteet kuten korsetit sekä ladattavat tuotteet kuten e-kirjat, joilla ei ole vaihto- tai palautusoikeutta.
Toimitamme tuotteen mukana yleensä palautusosoitekortin, jonka liimaamalla pakettiin voit toimittaa sen lähimpään postiin tai pakettiautomaattiin, josta se kulkeutuu meille.
Tarkemmat palautusohjeet ja -ehdot löydät toimitusehdoistamme.